Julkaistu Isot Koneet -lehdessä 4.9.2014
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
perjantai 5. syyskuuta 2014
maanantai 17. helmikuuta 2014
No yritetään nyt kuitenkin
Kolumni on julkaistu Isot Koneet -lehdessä 1/2013. Alla pelkkänä tekstiversiona.
Rakastan ja vihaan koneita. Käytän niitä jatkuvasti, ja yhtä jatkuvasti ne tuntuvat joko pelastavan minut yhdestä pulasta tai ajavan minut toiseen, joskus jopa molempia samaan aikaan. Ne toimivat omalla logiikallaan, niillä on oma tahto sidottuna johonkin mustaan tai ainakin harmaansumeaan magiaan. Koneita voi kirota, rukoilla ja potkia, mikä milloinkin tuntuu tarpeellisimmalta. Ne ovat kuin ystäviä, jotka kääntävät selkänsä, kun niitä eniten tarvitsee. Niiden toimivuutta harvoin huomaa tai tulee ajatelleeksi, mutta tekniikan pettäminen puolestaan jää yleensä mieleen, synnyttäen myöhästymisiä, noloja tilanteita, katastrofeja, otsikoita tai hersyviä muistoja.
Mitä isompi kone, sitä kauemmas arkinen käsityskyky siitä loittonee. Ajatellaan vaikka lentokonetta – jokainen sisään astuminen on kuin erillinen uskontunnustus: ”Huomenta lentoemännät. Minä lyön vaikka henkeni vetoa, että tämä metallipaloista koottu rakkineenne pysyy polttoaineen, fysiikan lakien ja hyvän tahdon varassa ilmassa, kunnes laskeutuu turvallisesti omilla pyörillä seisten – mielellään tasaisesti ja pomppaamatta – perille. Ja eiköhän kippari tunne ne tärkeimmät numikat, joista pitää kiskoa. Kiskomisesta tulikin mieleen, saisiko tänne vielä pari rommikolaa, ennen kuin ollaan Teneriffalla. Että kippis vaan!”
NÄIN JOKIN AIKA SITTEN UNEN , jossa odottelin lentokoneeni nousua terminaalissa. Samalla näin ikkunasta, kun yhteensä kolme saman lentoyhtiön konetta peräjälkeen rysähti räjähtäen maahan heti nousun jälkeen. Kun huomasin, että juuri saman yhtiön – ilmeisen rysähtävää laatua olevaan – koneeseen minäkin astuin sisään, kerroin huoleni lentoemännälle. Tämä hymyili ymmärtäväisesti, ja lupasi (hätäisestä) pyynnöstäni kehottaa kapteenia vielä harkitsemaan, kannattaisiko sittenkään nostaa tätä konetta ilmaan. Ainakaan ennen kuin selviää minuutin sisällä tapahtuneiden kolmen samanlaisen koneen nousuräjähdyksen syy. Hetken päästä lentoemäntä palasi ohjaamosta lentoemäntämäisesti hymyillen, ja välitti kapteenin optimistiset sanat: ”No yritetään nyt kuitenkin”.
Herättyäni (keskeltä kylmää hikeä) tulkitsin kapteenin lauseen rankan mustaksi huumoriksi, jonka viattomaksi sijaiskärsijäksi matkustajan paikalta olin nyt joutumassa, ja suuntaamassa itsekin kohti viimeistä rysähdystä. Että kippis vaan! Myöhemmin kerrottuani unesta lähisukulaisilleni, tähän kapteenin banaaliin kommenttiin löytyi toinenkin näkökulma: ”No yritetään nyt kuitenkin” osoittaa inhimillisyyttä ja sitkeyttä.
Ja yleisellä tasolla kaiketi juuri noita ominaisuuksia tarvitaan lopulta jokaisen ihmisen tekemän keksinnön takaa.
Inhimillisyyttä siksi, että joku on tarpeeksi naiivi saadakseen päähän, että ihminen pystyisi lopulta tekemään jotain täysin sellaista, mihin ihmistä ei ole ainakaan biologian oppikirjojen mukaan tarkoitettu, esimerkiksi lentämään. Ja niin kauan kun ei käytännössä toimivaa prototyyppiä tällaisesta unelmien lentävästä härvelistä ole, on pelkkä ajatuskin tästä skeptikoiden mielestä naiivia haaveilua.
Sitkeyttä siksi, että riittävän monet ovat aikanaan uskoneet siihen, että eräänä päivänä tarpeeksi kehitelty prototyyppi etäisesti linnun kaltaisista kyhäelmistä todella lentää, rysähtämättä maahan. Sanon ”riittävän monet”, sillä kyllähän niitä (kanan-)lentokoneita tietysti ilmailun alkutaipaleilla rysähti alas useampikin tuhoisin seurauksin. Joka tapauksessa, kun haluttu tavoite on riittävän hyvä ja motivoiva, ja siihen tähtäävät voimat tarpeeksi suuria, onnistuu mahdottomampikin temppu.
MENNEEN AJAN TIETEISKIRJALLISUUS on täynnä julkaisuvuotenaan huimia, absurdeja, mielikuvituksessaan jopa päättömiä keksintöjä, joista suuri osa on kuitenkin tullut myöhemmin keksityksi ja osaksi arkipäivää. Kirjailijoista Jules Verne vetää varmasti pohjat sukellusveneineen, lento- ja avaruusaluksineen. Eihän niissä NYT mitään ihmeellistä ole, mutta kerropa tuo 1800-luvun asukkaille!
Eli kun seuraavan kerran kuulet höyrypäisen keksijän, fyysikon, kemistin, laborantin tai adjutantin mullistavan idean jostakin ihka uudesta, maailmaa ravistavasta keksinnöstä, voit säälivän hyväntahtoisen naurun sijasta vastata vaikkapa näin: ”No yritä nyt kuitenkin!”
Tilaa:
Kommentit (Atom)