sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Aikuistenkasvatus

Armeijan tehtävänä sanotaan olevan tehdä pojista miehiä. Mikä toteutuukin, jos miehenä olo tarkoittaa vastuun ja vapaaehtoisten hommien välttelyä ja kaiken siihen asti hankitun maalaisjärjen hylkäämistä. Jotakin samaa on lastenkasvatuksessa. En ole varma, oppivatko lapset ylipäänsä vanhemmiltaan mitään, mutta vanhemmat ainakin oppivat – eikä se ole aina kaunista katseltavaa.

Ennen kuin ihminen saa lapsia, voi hölmöillä ihan urakalla, läpi opiskelujen ja osaksi työelämääkin. Vastuussa on vain itsestään, joten ihan sama.
Tämä kaikki muuttuu siinä silmänräpäyksessä, kun pariskunta saa tietää olevansa raskaana. Alkaa silmitön valmistautuminen johonkin, jota ei vain saa mokata. Johonkin, jonka periaatteessa pitäisi sujua ikiaikaisella suvunjatkamis- ja perimävietillä, mutta jota ajassamme ei ole suotavaa hoitaa jotenkin puolivillaisesti tai kuinka itsestä parhaalta tuntuu. Pitää tutkia kirjallisuutta ja tuoteselosteita, vauvablogeja ja keskusteluryhmiä, (lähi-luomu-vähäsokeris-naftigluteenis-)ruokavalioita ja vauvauintiryhmiä, muskareita ja syntymättömille vauvoille stimuloivimpia säveltäjiä. Kuinka kasvattaa lapsesta positiivinen, itsenäinen mutta sosiaalinen, luova mutta business-henkinen, poliittisesti korrekti mutta määrätietoinen, sporttinen ja kulturelli yleismenestyjä. Teoriassa kaikki on nyt valmista.

Mutta sitten se lapsi syntyy, ja on ymmärtämättömässä epäkiitollisuudessaan vaarassa pilata kaikki varalleen tehdyt hienot strategiat. Mikä on vanhemmista merkillistä ja selittämätöntä: hehän tekevät ihan kirjaimellisesti kaiken lapsensa eteen. Mutta samalla kuin vanhempien mielestä lasten tulisi nähdä elämästä vain ne hyvät esimerkit, yrittävät he kuitenkin jatkaa omaa elämäänsä – mitä lastenhoidolta jää – ehkä vähän väljemmillä normeilla. Niinpä Täydelliset Esimerkkivanhemmat koittavat varjella jälkikasvuaan pahoilta vaikutteilta ja epäterveellisiltä ateriatottumuksilta esimerkiksi jemmaamalla itselleen kaapin perukoille nukkumahetkeä odottamaan jättimäisiä sipsi- ja karkkipusseja, jotka ovat aiemmin päivällä muiden ruokaostosten lomassa kotiin  salakuljettaneet – ettei heräisi turhia kysymyksiä ja mankunaa.

Vanhemmat oppivat tekemään salassa yhä omituisempia asioita, jotka usein koskevat joko herkkuja, alkoholia, kiroilua, seksiä – tai näitä kaikkia yhdessä. Vanhemmat tosin tietävät, että jos näitä kaikkia jotenkin päätyisi tekemään yhtä aikaa, varmuudella juuri sillä hetkellä lapsi kurkkaisi ovesta sisään. Vanhempiin on pinttynyt oikein tekemisen ja sanomisen pakkomielteinen malli tuhansien ja tuhansien lapsenkirkkain silmin esitettyjen kysymysten ja ihmetysten myötä. Vanhempi voi nähdä unia siitä, kuinka tupakoiden ja kiroillen kävelee punaisia valoja päin, tönäisten ohikulkijaa. Ihan siitä riemusta, että se kaikki olisi jotenkin ihanan väärin ja kiellettyä. Mitä enemmän vanhempana koittaa olla Esimerkillinen Oikeintekijä ja Reiluudensanoja, sitä pahemmin haluaa tehdä itse (ainakin lapsilta huomaamatta) edes jotakin väärin tai vaikka vähän oikaista. Olen saanut itseni kiinni mm. sähköhammasharjani kahden minuutin aikamerkin feikkaamisesta virtakytkintä kahdesti painamalla tyttären valvovien silmien alla. Aikuisten maailmassa tämä ei oikein olisi voinut tulla edes mieleen.

Vanhemmat kertovat lapsilleen kasvatusnormiston avulla, miten asioiden – etenkin lapsen käytöksen – tulisi olla täydellisessä maailmassa. Mutta samalla näitä mantroja toistaessaan tulevat usein sivuuttaneeksi, miten ne oikeasti ovat. Ehkä vanhempien olisikin syytä opettaa jo hyvissä ajoin lapsilleen, että nämä eivät ole maailman keskipisteitä muiden kuin itsensä – ja toki vanhempiensa – mielestä. Että vaikka sinä ottaisitkin muut huomioon, muut eivät välttämättä ota sinua huomioon. Että reiluus ja tasa-arvoisuus käytännössä toteutuvat missään sangen harvoin. Että on ihan normaalia, että toinen saa aina isomman karkkipussin siinä missä joku toinen ei saa karkkia ollenkaan. Koskaan. Että pienempää saa ainakin yleisten syy- ja seuraussuhteiden mukaan kiusata. Että oikeastaan juuri luokan kiusaajat, törpöt ja itsekeskeiset hölösuut saattavat saada nimenomaan niillä luonteenpiirteillään mitä parhaimmat työpaikat. Että hiljaisilla ja kilteillä on erittäin hyvä mahdollisuus jäädä työttömiksi vanhoiksipiioiksi ja -pojiksi. Mikä ei ole pelkästään huono asia. Että kaikki tekevät virheitä, mutta toiset osaavat peittää paremmin jälkensä. Että on lopulta ihan sama, minkälaista ruokavaliota noudattaa – jonkun osan siitä kuitenkin todetaan aiheuttavan syöpää tai muuta pahennusta. Että lopulta sitä kuitenkin kuolee. Tee siitä sitten kasvatusopas. 

Kalle Ryökäs

Julkaistu Isot Koneet -lehdessä 3/2016